Azawad

Azawad on Nigerjoen mutkan pohjoispuolella sijaitsevan Saharan reuna-alueen nimitys. Se käsittää kiinteistä hiekkadyyneistä koostuvan vyöhykkeen, jota paimentolaiset käyttävät kamelien ja lampaiden laiduntamiseen. Alueen konkreettinen sijainti vaihtelee puhujan ja asiayhteyden mukaan.[1] Malin ja Nigerin tuaregikapinalliset ovat käyttäneet Azawadia tavoittelemansa Saharan tuaregitasavallan nimenä[2]. Toisinaan se tarkoittaa samaa kuin Azawagh[3].

Kapinallisten vaatima alue (rajattu); punaisella merkityt kaupungit olivat MNA:n hallussa 5. huhtikuuta 2012

Libyan sisällissodasta palanneiden sotilaiden ja saatujen aseiden avulla ja meneillään ollutta vallankaappausta hyödyntäen Pohjois-Malin tuaregit aloittivat alkuvuodesta 2012 kapinan, jonka seurauksena tuaregit ja heidän kanssaan taistelleet islamistit valtasivat Azawadin alueen. Azawadin kansallinen vapautusliike (MNLA) julisti Azawadin itsenäiseksi valtioksi 6. huhtikuuta 2012. Itsenäisyys ei ole saanut tukea kansainvälisesti.[4][5][6]

Toukokuun 2012 lopulla MNLA ja islamistien Ansar Dine -ryhmä yhdistyivät päämääränään Azawadin itsenäistyminen.[7][8] Kesällä islamistit alkoivat hävittää Timbuktun mausoleumeja ja hautausmaita.[9][10] Tuaregikapinallisten tavoitteena oli sekulaari valtio, mutta islamistit onnistuivat sittemmin syrjäyttämään heidät.[11][12] Islamistit eivät enää vaadi Azawadille itsenäisyyttä, vaan tavoittelevat tiukan islamilaisen lain soveltamista koko Malissa.[13]

Lähteet

  1. Encyclopédie Berbère VIII, s. 1206–1207. Aix-en-Provence: Edisud, 1990. ISBN 2-85744-461-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.8.2014).
  2. Ilahiane, Hsain: Historical Dictionary of the Berbers (Imazighen), s. 22, 135. Lanham, Maryland – Toronto – Oxford: The Scarecrow Press, 2006. ISBN 0-8108-5452-X.
  3. Idrissa, Abdourahmane & Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Niger, s. 80. Plymouth: Scarecrow Press, 2012. ISBN 978-0-8108-6094-0.
  4. Tuaregs claim 'independence' from Mali Al Jazeera 6.4.2012 (englanniksi)
  5. Tuaregit julistivat Azawadin alueen itsenäiseksi Malin pohjoisosassa[vanhentunut linkki] YLE 6.4.2012
  6. Malin tuaregien itsenäisyysjulistukselle torjuva vastaanotto[vanhentunut linkki] YLE Uutiset 6.4.2012
  7. Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa YLE Uutiset 27.5.2012
  8. Tuaregit ja islamistit perustavat omaa valtiota Pohjois-Maliin (Arkistoitu – Internet Archive) HS.fi 27.5.2012
  9. http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/07/1575210/islamistit-jatkoivat-tuhojaan-timbuktussa
  10. http://yle.fi/uutiset/malin_ulkoministeri_islamistien_toimet_eivat_jaa_rankaisematta/6203735
  11. Tuareg rebels driven out of Timbuktu
  12. Al Qaeda-linked Islamists drive Mali's Tuaregs from last stronghold
  13. Political Geography Now: Independent Azawad No More: Northern Mali in Islamist Hands
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.