Euroopan nuorten kesäolympiafestivaalit 2009

EYOF olympiakylä Tampereen teknillisen yliopiston kampuksella

Euroopan nuorten kesäolympiafestivaalit 2009 järjestettiin Tampereella, Suomessa. Tampereen EYOF-kisat olivat suurin Suomessa järjestetty monilajinen urheilutapahtuma sitten Helsingin kesäolympialaisten: kisoihin osallistui 2 350 urheilijaa 49 maasta. Kyseessä oli toinen kerta, kun Suomi isännöi EYOF-tapahtumaa: Vuokatti ja Kajaani isännöivät talvikisoja vuonna 2001. Tapahtuman avajaisissa vierailivat muun muassa Tasavallan presidentti Tarja Halonen sekä Kansainvälisen Olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge. Kisakylä sijaitsi Hervannassa, johon rakennettiin pysyväksi muistomerkiksi Olympiapuisto. Ratinan stadionille pystytettiin soihtu olympiatulelle, jonka sytytti painin olympiavoittaja Pertti Ukkola. Olympiafestivaalin avauksessa Suomen lippua kantoin vuonna 1992 syntynyt käsipalloilija Nico Rönnberg.

Yleisradio näytti jokaisesta päivästä tunnin koosteen klo 22.05 TV2:lla. Myös paikallinen Aamulehti seurasi kisoja intensiivisesti. Virallisen kilpailukappaleen esitti Beats and Styles, ja kitarasoolon kappaleeseen soitti pituushypyn MM-pronssimitalisti Tommi Evilä.

Saman vuoden talviolympiafestivaalit järjestettiin Puolassa.

Kilpailupaikat

Ratinan stadion toimi yleisurheilun sekä kisojen päättäjäisten tapahtumapaikkana.

Suomen mitalistit

Suomi menestyi Tampereen EYOF-tapahtumassa paremmin kuin koskaan aikaisemmin: lopputuloksena oli yksi kultamitali, viisi hopeasijaa ja yksi pronssi. Suomen mitalit tulivat yleisurheilusta ja uinnista. Näiden lisäksi poikien lentopallomaajoukkue sijoittui neljänneksi.

Kultaa Kultaa

Hopeaa Hopeaa

Pronssia Pronssia

Katso myös

Lähteet

  • Virallinen kisasivusto
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.