Koria-Roll

Koria-Roll on Kouvolassa järjestettävä suomalainen rockfestivaali, joka järjestetään kesäisin Korian kaupunginosassa. Koria-Roll aloitti toimintansa 1990-luvun puolivälissä. Vuonna 1994 Koria-Rollin järjesti Emu ry. Alkuperäinen Koria-Roll oli ensimmäisen kerran järjestetty jo vuonna 1976 Korian Kallioniemessä, ja tämä paikka on säilynyt tapahtuman järjestämispaikkana. Vuodesta 2002 lähtien Koria-Rollia on järjestänyt Hotokki Ry. Vuoden 2008 Koria-Roll jäi järjestäjien ilmoituksen mukaan toistaiseksi viimeiseksi.

Vuonna 2010 Korialla vietettiin ensimmäistä kertaa kaksipäiväistä Pioneerifestivaalia, joka järjestetään Pioneeripuiston entisellä varuskunta-alueella. Festivaalia ei järjestetty enää vuoden 2017 jälkeen.

Koria-Roll teki paluun 13 vuoden tauon jälkeen. Kaksipäiväinen tapahtuma oli tarkoitus järjestää 14.–15. elokuuta 2020 Korian Kallioniemessä uuden järjestäjän voimin. Koronapandemian vuoksi tapahtuma kuitenkin jouduttiin perumaan ja siirtämään elokuulle 2021.[1] Koria-Roll piti välivuoden vuonna 2022 Venäjän hyökkäyssodan kustannusvaikutuksien sekä tapahtumakesään kohdistuneen epävarmuuden vuoksi[2], mutta järjestettiin jälleen Kallioniemessä 11.–12. elokuuta 2023.[3]

Lähteet

  1. Koria Roll siirtyy kesään 2021
  2. Nähdään 2023
  3. Koria Roll tulee taas!
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.