Kurseong

Kurseong

Kurseong

Koordinaatit: 26.88°N, 88.28°E

Valtio Intia
Osavaltio Länsi-Bengali
Piirikunta Darjeeling
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 5,05 km²
Korkeus 1 458 m
Väkiluku (2001) 40 067
 – Väestötiheys 7934 as./km²
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo


















Kurseong (hindiksi कुर्सियांग, Kursiyāṅga, bengaliksi কার্শিয়াং, Kārśiẏāṁ, nepaliksi खरसाङ, Kharasāṅa) on kaupunki Länsi-Bengalin osavaltiossa Intiassa. Siellä on 40 057 asukasta ja kaupunki sijaitsee 51 kilometrin päässä Siligurista ja 30 kilometriä Darjeelingistä. Kurseong on suosittu turistikohde, sillä sen lämpötilä on ympäri vuoden miellyttävä, eikä talvisin yhtä kylmä kuin hieman pohjoisemmassa sijaitsevassa Darjeelingissä. [1]

Kurseoungin ympäristö on tunnettu monipuolisesta kasvillisuudestaan ja kaupunkia onkin kutsuttu "kasvitieteilijän paratiisiksi". Kaupungin nimi tarkoittaakin "Valkoisten orkideoiden paikkaa". [2]

Kurseong oli vain pieni kylä, kun Sikkimin kuningas luovutti sen brittiläisille vuonna 1835. Vuonna 1880 Kurseoung nousi huomattavaan asemaan, kun Darjeelingin rautatie ylettyi kaupunkiin ja siitä tuli rautatiehallinnon osaosaston päämaja. [3] Samalla vuosikymmenellä Kurseongista tuli suosittu siirtomaaviranomaisten turistikohde ja ilmastonsa ansiosta sinne perustettiin myös parantola sairaille ja vanhoille [1].

Kurseongin huomattavin maamerkki on Eagle's Crag -kallio lähellä rautatieasemaa. Kallion päällä on, televisiomasto ja sieltä on loistavat näkymät kaupungin ympäristöön. [4] Eagle's Cragissa on myös kahvila, vartiotorni ja kukkapuutarha sekä vesisäiliö, josta koko kaupunki saa vetensä [1].

  • Katunäkymää
    Katunäkymää

Lähteet

  1. a b c Kurseong – The land of the white orchid north-bengal.com. Viitattu 3. elokuuta 2007. (englanniksi)
  2. Kurseong SikkimInfo. Viitattu 3. elokuuta 2007. (englanniksi)
  3. Kurseong – The Land of White Orchids Darjeelingnews.net. Viitattu 3. elokuuta 2007. (englanniksi)
  4. Welcome to Kurseong Eastern Himalayas. Viitattu 3. elokuuta 2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kurseong.
  • Kurseongin keskustelufoorumi (englanniksi)
  • Kuvia Kurseongista (englanniksi)
  • Kaupungin kartta (englanniksi)
Tämä Aasiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.