Läntinen Pitkäkatu 20

Standardivuokratalo syksyllä 2013.

Läntinen Pitkäkatu 20 on Alvar Aallon vuonna 1928 piirtämä kerrostalo Turussa Läntisen Pitkäkadun varrella. Se tunnetaan myös Standardivuokratalona ja Tapani-talona[1]. Se on Helena Soiri-Snellmanin mukaan maan ensimmäinen funktionalistinen rakennus ja mielenkiintoinen myös rakennustekniikkansa takia. Läntinen Pitkäkatu 20 kuuluu Aallon Turun vuosiin (1927–1933), jolloin hän suunnitteli myös Lounais-Suomen Maalaistentalon, Turun Sanomien toimitalon, Paimion parantolan ja Viipurin kirjaston.

Tässä seurassa Läntinen Pitkäkatu 20 vaikuttaa välityöltä.[2] Sitä se ei kuitenkaan ollut, sillä tekijöillä oli visionsa. Talo muurattiin rakennusmestari Juho Tapanin kehittämistä standardoiduista, valetuista betonielementeistä, niin sanotuista tapanintiilistä, joista odotettiin rakennusteknistä läpimurtoa. Standardoituja olivat myös talon ikkunat, ovet ja kaiteet. Aalto puolestaan halusi luoda kuohuvan 1920-luvun kaupunkilaisille uuden aikakauden koteja ja pyrki samalla määräämään, miten ihmiset kodeissaan eläisivät. Tarkoituksena oli, että asukkaat jopa hankkisivat koteihinsa Aallon piirtämät huonekalut. Talon piti olla mallina kokonaiselle sarjalle samanlaisia. Jatkohankkeet kuitenkin raukesivat, kun maailmanpula vei rakentajan konkurssiin.

Julkisivu

Katujulkisivussa Aalto käytti funktionalismia vain vaakasuuntaan käännetyissä ikkuna-aukoissa, muilta osin hän pitäytyi vielä klassismiin.[2] Pihajulkisivu nauhaikkunoineen, parvekkeineen ja korostettuine savupiippuineen on sen sijaan puhdasta funktionalismia ja Aaltoa etevimmillään; se näkyy parhaiten Puolalanpuiston läntiseltä laelta.

Huoneistot

Kolmiportaisessa talossa on viisi liikehuoneistoa ja 34 asuinhuoneistoa. Yleisin huoneistotyyppi on kaksi huonetta, halli ja keittiö, mutta keskimmäisessä portaassa on kahdeksan herrasväen asuntoa: kolme huonetta, halli, keittiö ja apulaisen huone. Kaikki ovat läpitalon-huoneistoja. Talossa on myös neljä yksiötä, joiden ikkunalliset makuualkovit olivat aikoinaan erikoisuuksia. Erikoisia ovat myös ylimmät huoneistot, koska Aalto joutui rakennusmääräysten takia taittamaan kuudennen kerroksen pelkästään pihanpuoliseksi. Tämän takia näihin huoneen ja keittiön asuntoihin muodostui ylisuuri, ikkunaton halli, joka toki soveltui olohuoneeksi. Asuntopulan aikana 1940- ja 1950-luvulla nämä asukkaat välttyivät viranomaisten määräämiltä pakollisilta alivuokralaisilta, koska hallia ei laskettu huoneeksi.

Poika- ja nuoruusvuotensa talossa asunut kirjailija Lasse Raustela on ikuistanut sen palkitussa Taivaansavut-sarjassaan.

Lähteet

  • Mikko Aaltonen: Alvar Aalto ja kaupunkielämä. Turun Sanomat, 28.10.1997.
  • Kari Peltonen: Nousu maineeseen alkoi Turusta. Turun Sanomat, 25.1.1998.
  • Maistraatin rakennuspiirustukset, Turun kaupunginarkisto (Arkistoitu – Internet Archive).
  • Carola Rosengren: Asumisen uusi elementti – Alvar Aallon Standardivuokratalo Läntinen Pitkäkatu 20. Taidehistorian proseminaari, Turun yliopisto 2.3.1998.

Viitteet

  1. Turun Sanomien toimitalo, Maalaistentalo ja Standardivuokratalo 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 2.3.2021.
  2. a b Lasse Raustelan haastattelu 12.12.2008lähde tarkemmin?

Kirjallisuutta

  • Lasse Raustela: Auringonlaskun katu – Poika elää maisemaansa. Turku: omakustanne, 2011.
Alvar Aallon tuotanto
Luettelo Alvar Aallon suunnittelemista rakennuksista
1919–1929

Alajärven suojeluskuntatalo | Villa Väinölä | Jyväskylän työväentalo | Seinäjoen suojeluskuntatalo | Lounais-Suomen Maalaistentalo | Läntinen Pitkäkatu 20 | Jyväskylän suojeluskuntatalo | Muuramen kirkko

1930–1945

Paimion parantola | Turun Sanomien toimitalo | Villa Tammekann | Oulun sulfiittiselluloosatehdas | Viipurin kaupunginkirjasto | Alvar Aallon kotitalo | Savoy-maljakko | Sunilan asuinalue | Sunilan sellutehdas | Tehtaanmäen asuinalue | Terassitalo | Villa Mairea | Stora Enson Anjalankosken tehtaat

1946–1959

Strömbergin tehtaan asuinalue | Rautatalo | Insinööritalo | Otahalli | Säynätsalon kunnantalo | Oulun lannoitetehdas | Aerola | Muuratsalon koetalo | Pamilon vesivoimalaitos | Summan paperitehdas | Alvar Aallon ateljee | Jyväskylän uimahalli | Jyväskylän yliopiston päärakennus | Kansaneläkelaitoksen päätoimitalo | Hansaviertel | Aalto-paviljonki | Korkalovaaran asuinalue | Kolmen Ristin kirkko | Aalto-keskus | Kulttuuritalo | Maison Louis Carré

1960–1969

Lieksankosken voimalaitos | Lakeuden Risti | Keski-Suomen museo | Lappia-talo | Aaltohuset | Alvar-Aalto-Kulturhaus | Aalto-Hochhaus | Pyhän Hengen kirkko ja seurakuntakeskus | Enso-Gutzeitin pääkonttori | Seinäjoen kaupungintalo | Viitatorni | Ilokivi | Pylkönmäen kirkko | Teknillisen korkeakoulun päärakennus | Seinäjoen kaupunginkirjasto | Seinäjoen seurakuntakeskus | Rovaniemen kaupunginkirjasto | Pyhän Stefanoksen kirkko | Valtion virastotalo (Seinäjoki) | Kirjatalo | Villa Kokkonen

1970–1991

Alajärven hallintokeskus | Villa Skeppet | Pohjolan talo | Otaniemen vesitorni | Finlandia-talo | Kunsten | Alvar Aalto -museo | Sähkötalo | Ristinkirkko | Riolan kirkko | Jyväskylän kaupunginteatteri | Seinäjoen kaupunginteatteri | Essenin oopperatalo | Alajärven kaupunginkirjasto