Laitilan keskustaajama

Laitilan keskustaajama on Laitilan kaupungin suurin taajama, jossa on 5 245 asukasta (31.12.2011).[1] Laitilan kylän lisäksi myös Pappilan, Kaukolan, Hartikkalan ja Tuunan maarekisterikylät ulottuvat ainakin osittain taajaman alueelle. Valtatie 8 Turusta Raumalle ja kantatie 43 Uudestakaupungista Euraan risteävät taajaman alueella.

Suuri osa Laitilan keskustaajaman asukkaista asuu kerrostaloissa, joita on verrattain paljon. Esimerkiksi Ilomäki on tunnettu lähiömäisenä kerrostaloalueena, mutta kerrostaloja on runsaasti muuallakin keskustassa. Taajaman tärkeimpiin palveluihin kuuluvat muun muassa kaupungintalo, Laitilan kirkko, kirjasto, terveyskeskus ja paloasema. Taajamassa sijaitsevia oppilaitoksia ovat Kappelimäen koulu (luokat 1.–6.), Varppeen koulu (luokat 7.–9.), lukio ja aikuiskoulutuskeskus Winnova. Muita taajaman palveluita ovat esimerkiksi jäähalli, uimahalli, hotelli, kolme ruokakauppaa sekä ABC:n ja Shellin huoltoasemat. Ruokakauppoja ovat K-supermarket, S-market, Sale, sekä Abc-Market. Näiden lisäksi jonkinlaisiksi ruokakaupoiksi voidaan lukea mukaan myös Virolainen kauppa sekä Thaimaalainen kauppa. Taajamassa on myös yksi R-Kioski.

Lähteet

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 22.3.2013. [vanhentunut linkki]
Varsinais-Suomen maakunnan kuntien hallinnolliset keskukset
Auran asemanseutu • Kaarinan keskusta • Kemiön kirkonkylä (Kemiönsaari) • Kosken Tl kirkonkylä • Kustavin kirkonkylä • Kyrö (Pöytyä) • Laitilan keskustaajama • Liedon kirkonkylä • Loimaan keskustaajama • Marttilan kirkonkylä • Maskun kirkonkylä • Mynämäen kirkonkylä • Naantalin keskustaajama • Nummi (Nousiainen) • Oripään kirkonkylä • Paraisten keskustaajama • Raision keskustaajama • Riihikoski (Pöytyä) • Rohdainen (Pyhäranta) • Ruskon kirkonkylä • Salon keskustaajamaSauvon kirkonkyläSomeron keskustaajama • Taivassalon kirkonkylä • Turun keskustaajamaUudenkaupungin keskustaajamaVinkkilä (Vehmaa) • Vista (Paimio)
Katso myös: Luettelo Suomen taajamistaLuettelo Suomen kunnista
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.