Mike Rutherford

Mike Rutherford esiintymässä Genesiksen kanssa vuonna 2007.

Mike Rutherford (oikealta nimeltään Michael John Cleote Crawford Rutherford, s. 2. lokakuuta 1950 Guilford, Surrey) on englantilainen muusikko. Käydessään Charterhousen koulua hän liittyi Genesis-yhtyeeseen, jonka Peter Gabriel ja Tony Banks olivat juuri perustaneet. Yhtyeestä tuli 1970-luvulla yksi tärkeimmistä ja menestyksekkäimmistä progressiivista rockia esittäneistä kokoonpanoista. Rutherford soitti yhtyeessä aluksi bassoa ja 12-kielistä kitaraa, mutta toisen kitaristin Steve Hackettin erottua yhtyeestä Spot the Pigeon -EP:n julkaisun jälkeen vuonna 1977 Rutherford otti itselleen kaiken vastuun yhtyeen kitaraosuuksista.

Genesiksen aiemmissa kokoonpanoissa Rutherford loi yhtyeelle ominaisen soundin omaperäisellä tavallaan käyttää bassokitaraa, 12-kielistä kitaraa ja pedaaleilla ohjattavaa bassosyntetisaattoria. Usein hän käytti jokaista näistä saman kappaleen eri osissa, kuten kappaleissa ”Supper’s Ready”, ”Firth of Fifth” ja ”The Cinema Show”. Keikkatilanteissa Rutherford käytti usein kaksikaulaista bassoa ja 12-kielistä kitaraa mahdollistaakseen tällaisten kappaleiden esittämisen.

Genesiksen taukojen aikana Rutherford on esiintynyt myös oman Mike and the Mechanics -yhtyeensä kanssa sekä levyttänyt kaksi soololevyä, Smallcreeps Day (1980) ja Acting Very Strange (1982).

Genesis
  • Phil Collins
  • Mike Rutherford
  • Peter Gabriel
  • Steve Hackett
  • Anthony Phillips
  • John Mayhew
  • John Silver
  • Chris Stewart
  • Ray Wilson
Studioalbumit
Livealbumit
  • Genesis Live
  • Seconds Out
  • Three Sides Live
  • Live/The Way We Walk, Volume One: The Shorts
  • Live/The Way We Walk, Volume Two: The Longs
Kokoelmat
  • Genesis Archive 1967-75
  • Turn It On Again: The Hits
  • Genesis Archive 2: 1976-1992
  • The Platinum Collection
EP:t
  • Spot the Pigeon
  • 3 x 3
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Alankomaat
  • Puola
Taiteenala
  • Grammy Awards
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Trove
Muut
  • Europeana
  • SNAC
  • IdRef