Skara
Skara | |
---|---|
Skaran tuomiokirkko. | |
Skara | |
Koordinaatit: 58°23′N, 13°26′E | |
Valtio | Ruotsi |
Lääni | Länsi-Götanmaan lääni |
Maakunta | Länsi-Götanmaa |
Kunta | Skaran kunta |
Pinta-ala | |
– Maa | 7,68 km² |
Väkiluku | 10 841 |
– Väestötiheys | 1 411,6 as./km² |
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1] | |
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo |
Skara on samannimisen Skaran kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Länsi-Götanmaan läänissä ja Länsi-Götanmaan historiallisessa maakunnassa Länsi-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 10 841 asukasta.[2]
Skara on Ruotsin vanhimpia kaupunkeja, ja se säilytti kaupunginoikeutensa 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti. Skarassa on sijainnut Skaran hiippakunnan piispanistuin vuodesta 1014. Skaran tuomiokirkko on Ruotsin suurimpia kirkkoja. Sen vanhimmat osat lienevät 1000-luvulta, mutta sen goottilainen perusasu juontaa 1300-luvulle. Nykymuotoonsa kirkko restauroitiin 1800-luvun lopulla.
Lähteet
Paikallislehti Skaraborgs Läns Tidning ilmestyy neljästi viikossa.
Väestönkehitys
Skaran taajaman väestönkehitys 1960–2010 | ||||
---|---|---|---|---|
Vuosi | Asukkaita | |||
1960 | 8 172 | |||
1965 | 9 041 | |||
1970 | 10 284 | |||
1975 | 10 138 | |||
1980 | 10 401 | |||
1990 | 10 792 | |||
1995 | 10 938 | |||
2000 | 10 703 | |||
2005 | 10 963 | |||
2010 | 10 841 | |||
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[3] |
Lähteet
- ↑ Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 (XLS) 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla
Alingsås • Bengtsfors • Bollebygd • Borås • Ed (Dals-Edin kunta) • Falköping • Färgelanda • Grästorp • Gullspång • Göteborg • Götene • Henån (Orustin kunta) • Herrljunga • Hjo • Karlsborg • Kinna (Markin kunta) • Kungshamn (Sotenäsin kunta) • Kungälv • Lerum • Lidköping • Lilla Edet • Lysekil • Mariestad • Mellerud • Munkedal • Mölndal • Mölnlycke (Härrydan kunta) • Nossebro (Essungan kunta) • Nödinge-Nol (Alen kunta) • Partille • Skara • Skärhamn (Tjörnin kunta) • Skövde • Stenungsund • Strömstad • Svenljunga • Tanumshede (Tanumin kunta) • Tibro • Tidaholm • Tranemo • Trollhättan • Töreboda • Uddevalla • Ulricehamn • Vara • Vårgårda • Vänersborg • Åmål • Öckerö |
Katso myös: Luettelo Ruotsin taajamista • Luettelo Ruotsin kunnista |