Taave Junnila

Taave Junnila 1930-luvun alussa.

Taavetti (Taave) Ananias Junnila (vuoteen 1890 Yli-Maakala, 27. maaliskuuta 1869 Mouhijärvi – 29. tammikuuta 1943 Tyrvää) oli suomalainen maanviljelijä, kunnallisneuvos ja poliitikko. Hän vaikutti Suomalaisessa puolueessa ja Kansallisessa kokoomuksessa. Hänen vanhempansa olivat Taavetti Ananias Yli-Maakala ja Anna Katrina Junnila. Puoliso oli vuodesta 1890 Matilda Pantti.

Junnila valittiin eduskuntaan vuoden 1908 vaaleissa. Hän uusi paikkansa kolmesti ja päätti työnsä kansanedustajana talvella 1914. Takaisin eduskuntaan, Kokoomuksen edustajaksi Junnila nousi 1922 ja hän oli eduskunnassa aina vuoteen 1936. Presidentin valitsijamies hän oli 1925, 1931 ja vielä jätettyään eduskunnan 1937 ja 1940. Junnila johti Kokoomuksen eduskuntaryhmää 1933–1936.

Lähteet

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
  • Kokoomusbiografia[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

  • Taave Junnila Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Suomalaisen puolueen kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Suomalaisen puolueen kansanedustajat 1908–1909
Eduskuntaryhmä
(54)
  • n
  • k
  • m
Suomalaisen puolueen kansanedustajat 1909–1910
Eduskuntaryhmä
(48)
  • n
  • k
  • m
Suomalaisen puolueen kansanedustajat 1910–1911
Eduskuntaryhmä
(42)
  • n
  • k
  • m
Suomalaisen puolueen kansanedustajat 1911–1914
Eduskuntaryhmä
(43)
Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat 1922–1924
Eduskuntaryhmä
(35)
  • n
  • k
  • m
Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat 1924–1927
Eduskuntaryhmä
(38)
  • n
  • k
  • m
Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat 1927–1929
Eduskuntaryhmä
(34)
  • n
  • k
  • m
Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat 1929–1930
Eduskuntaryhmä
(28)
  • n
  • k
  • m
Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat 1930–1933
Eduskuntaryhmä
(42)
  • n
  • k
  • m
Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat 1933–1936
Eduskuntaryhmä
(18)
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta