Lapinniemi

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Lapinniemi Näsinneulasta nähtynä syyskuussa 2011.
Lapinniemi ilmakuvassa vuodelta 1959. Etualalla puuvillakehräämö ja taempana Koukkuniemen rakennuksia.

Lapinniemi on kaupunginosa Pohjois-Tampereella. Lapinniemen kaupunginosa muodostettiin Tampereen 9. kaupunginosan pohjoisosasta vuonna 1989.

Naapurikaupunginosia ovat Petsamo, Lappi ja Tampella. Tampereen keskustaan Lapinniemestä on noin kaksi kilometriä, ja linja-autolla pääsee Tammelan läpi Keskustorille runsaassa kymmenessä minuutissa.

Lapinniemen alueelle valmistui vuonna 1899 Tampereen Puuvillateollisuus Oy:n kankaita ja lankoja valmistanut puuvillatehdas, joka liitettiin Tampellaan vuonna 1934. Tehdas oli toiminnassa 1980-luvun puoliväliin saakka.

Lapinniemessä sijaitsee Rauhaniemen kansankylpylä, vanhaan puuvillatehtaaseen rakennettu kylpylähotelli Holiday Club Tampereen kylpylä sekä Koukkuniemen vanhainkoti. Lapinniemi oli asuntomessualueena vuonna 1990.

Lähteet

  • Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 99. Tampere: Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999. ISBN 951-609-105-9.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lapinniemi Wikimedia Commonsissa
  • Lapinniemi ja venelaiturit, ilmakuva; Kansalaisen karttapaikka
Tampereen suuralueet, suunnittelualueet, tilastoalueet ja kaupunginosat
Keskustan suuralue

Amuri: Amuri A · Amuri B · Särkänniemi
Kyttälä: Jussinkylä · Kyttälä A · Kyttälä B
Petsamo: Petsamo
Kaleva: Kaleva · Liisankallio · Kalevanrinne · Hakametsä
Kalevanharju: Kalevanharju · Järvensivu · Vuohenoja
Pyynikki: Pyynikki · Pyynikinrinne · Kaakinmaa
Finlayson: Finlayson · Tammerkoski
Nalkala-Ratina: Nalkala · Ratina
Tammela: Osmonmäki · Tammela A · Tammela B · Tulli
Tampella-Lapinniemi: Lapinniemi · Lappi · Tampella
Kissanmaa: Kauppi · Kissanmaa · Uusikylä
Niihama: Kaupinlaakso · Niihama

Koillinen suuralue

Messukylä : Ristinarkku · Aakkula · Messukylä
Olkahinen: Kumpula · Tasanne · Olkahinen
Leinola: Leinola · Holvasti
Atala: Atala
Pappila: Pappila
Linnainmaa: Linnainmaa · Hankkio
Ojala: Ojala
Takahuhti: Takahuhti · Ruotula · Huikas
Turtola: Turtola, Viiala
Kämmenniemi: Kämmenniemi
Nurmi-Sorila: Nurmi · Sorila · Aitoniemi
Teisko: Polso · Terälahti · Velaatta · Viitapohja

Kaakkoinen suuralue

Kaukajärvi: Kaukajärvi · Lukonmäki · Annala · Haihara
Hervanta pohjoinen: Hervanta luode · Hervanta koillinen
Hervanta etelä: Hervanta lounas · Hervanta kaakko
Rusko: Rusko
Hervantajärvi: Hervantajärvi
Vehmainen: Vehmainen
Hallila: Hallila

Eteläinen suuralue

Härmälä: Härmälä · Rantaperkiö
Koivistonkylä: Rautaharkko · Taatala · Koivistonkylä · Veisu · Korkinmäki · Nirva
Peltolammi: Lakalaiva · Peltolammi · Multisilta · Sarankulma · Lahdesjärvi
Hatanpää: Hatanpää
Nekala: Viinikka · Nekala · Vihioja
Muotiala: Jokipohja · Muotiala
Vuores: Vuores

Läntinen suuralue

Epilä: Epilä · Epilänharju · Hyhky · Kaarila
Haukiluoma: Haukiluoma · Lamminpää
Ikuri: Ikuri
Kalkku: Kalkku
Myllypuro: Myllypuro
Pispala: Ylä-Pispala · Tahmela · Ala-Pispala
Rahola: Villilä · Rahola
Tesoma: Ristimäki · Tesomajärvi
Tohloppi: Tohloppi

Luoteinen suuralue

Lentävänniemi: Lentävänniemi
Lielahti: Lielahti · Niemenranta · Hiedanranta · Santalahti
Lintulampi: Niemi · Pohtola · Ryydynpohja · Lintulampi

Kaupunginosat jotka eivät ole tilastoalueita

Taraste