Pohtola

Näkymä Pohtolankadulle Pohtolassa.

Pohtola on yksi Tampereen läntisistä kaupunginosista.[1] Naapurikaupunginosat ovat Ryydynpohja, Lintulampi, Niemi ja Lentävänniemi.[1] Lähin koulu on Lielahden koulu Lintulammessa.

Kaupunginosan pääväylä on Pohtolankatu, joka johtaa Lielahdesta Ylöjärven Siivikkalaan. Katu ylittää kaupunkien rajalla Pohtosalmen Pohtosiltaa pitkin.[2]

Pohtolan kaupunginosan nimi perustuu samannimiseen taloon ja kylään. Pohtolan kylässä oli 1550-luvulla vain yksi tila, jonka omistajana mainittiin asiakirjoissa Niisius Pohtola. Tila siirtyi Teivaalan talon omistajille 1700-luvulla ja oli 1800-luvulla muun muassa von Knorring -suvun omistuksessa. Myöhemmin Pohtolan tilan osti konsuli Salmelin ja hänen perikuntansa myi talon maat kerrostalotonteiksi. Pohtola siirrettiin koko Lielahden alueen mukana Ylöjärven kunnasta Tampereen kaupunkiin vuoden 1950 alussa. Ensimmäinen osa-asemakaava valmistui alueen pohjoisimpaan kärkeen vuonna 1955 ja koko kaupunginosa saatiin kaavoitetuksi vuonna 1964.[2]

Lähteet

  1. a b Leena Salminen, Janne Vainikainen, Kirsi Hämäläinen, Marko Nurminen: Tilastokatsaus Tampereelta 2007:2 (pdf) (sivu 22) Joulukuu 2007. Tampereen kaupunki. Viitattu 26.7.2014.
  2. a b Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 256–259. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
Tampereen suuralueet, suunnittelualueet, tilastoalueet ja kaupunginosat
Keskustan suuralue

Amuri: Amuri A · Amuri B · Särkänniemi
Kyttälä: Jussinkylä · Kyttälä A · Kyttälä B
Petsamo: Petsamo
Kaleva: Kaleva · Liisankallio · Kalevanrinne · Hakametsä
Kalevanharju: Kalevanharju · Järvensivu · Vuohenoja
Pyynikki: Pyynikki · Pyynikinrinne · Kaakinmaa
Finlayson: Finlayson · Tammerkoski
Nalkala-Ratina: Nalkala · Ratina
Tammela: Osmonmäki · Tammela A · Tammela B · Tulli
Tampella-Lapinniemi: Lapinniemi · Lappi · Tampella
Kissanmaa: Kauppi · Kissanmaa · Uusikylä
Niihama: Kaupinlaakso · Niihama

Koillinen suuralue

Messukylä : Ristinarkku · Aakkula · Messukylä
Olkahinen: Kumpula · Tasanne · Olkahinen
Leinola: Leinola · Holvasti
Atala: Atala
Pappila: Pappila
Linnainmaa: Linnainmaa · Hankkio
Ojala: Ojala
Takahuhti: Takahuhti · Ruotula · Huikas
Turtola: Turtola, Viiala
Kämmenniemi: Kämmenniemi
Nurmi-Sorila: Nurmi · Sorila · Aitoniemi
Teisko: Polso · Terälahti · Velaatta · Viitapohja

Kaakkoinen suuralue

Kaukajärvi: Kaukajärvi · Lukonmäki · Annala · Haihara
Hervanta pohjoinen: Hervanta luode · Hervanta koillinen
Hervanta etelä: Hervanta lounas · Hervanta kaakko
Rusko: Rusko
Hervantajärvi: Hervantajärvi
Vehmainen: Vehmainen
Hallila: Hallila

Eteläinen suuralue

Härmälä: Härmälä · Rantaperkiö
Koivistonkylä: Rautaharkko · Taatala · Koivistonkylä · Veisu · Korkinmäki · Nirva
Peltolammi: Lakalaiva · Peltolammi · Multisilta · Sarankulma · Lahdesjärvi
Hatanpää: Hatanpää
Nekala: Viinikka · Nekala · Vihioja
Muotiala: Jokipohja · Muotiala
Vuores: Vuores

Läntinen suuralue

Epilä: Epilä · Epilänharju · Hyhky · Kaarila
Haukiluoma: Haukiluoma · Lamminpää
Ikuri: Ikuri
Kalkku: Kalkku
Myllypuro: Myllypuro
Pispala: Ylä-Pispala · Tahmela · Ala-Pispala
Rahola: Villilä · Rahola
Tesoma: Ristimäki · Tesomajärvi
Tohloppi: Tohloppi

Luoteinen suuralue

Lentävänniemi: Lentävänniemi
Lielahti: Lielahti · Niemenranta · Hiedanranta · Santalahti
Lintulampi: Niemi · Pohtola · Ryydynpohja · Lintulampi

Kaupunginosat jotka eivät ole tilastoalueita

Taraste

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.